Harrastuksenamme metsästys/käyttölinjaiset labradorinnoutajat ! Pentueita myös ns.sekalinjaa mutta pääpaino aina "käyttöpuolella".
Olemme Facebookissa: Dacabe Labradors
Poikani Riku ja "Iitu" Dacabe I´m Powerun, kuvan otti Sanna-vaimo.
Kasvattimme Dacabe Nightless Night Brown Future "Musca" on astutettu 13.10.2023, uroksella: Dacabe Easter Black Rider "Pyry".
Musca kävi ultrassa ja pentuja on tulossa !!
Pentuja odotellaan joulukuussa.
Hoidamme pennut yhteistyössä omistajan kanssa, joka rekisteröi pennut nimiinsä.
Odotettavissa reippaita käyttökoiria, jotka kuitenkin osaavat rauhoittua. Molemmat vanhemmat hyvin tasapainoisia, terveitä, rohkeita ja avoimia rotunsa edustajia.
Emän kanssa harrastetaan jälkeä, sekä "avustajakoira-asioita".
Isä harrastaa ja kilpailee agilityssa.
Pennut eivät tule sairastumaan geenitesteillä testattaviin sairauksiin, vanhempien tuloksien perusteella.
LABRADORINNOUTAJAN PENTUJA suunnitteilla alkuvuodesta 2024:
Emänä FI31028/21, Dacabe Spring Shes The One.
Terve luusto ja silmät. NOU 1 ja BH-koe suoritettu.
Toimii jäljellä, lintumetsällä (vesilinnut), lisäksi harrastaa henkilöetsintää raunioilla.
Isä: TK1,RTK2,BH Punajalan Deimos, NOME-B avo1 , Mejä, avo1, LT +160
Käy käytännön metsällä ja toimii, sekä vesi-että maalinnustuksessa.
Terve luusto ja silmät.
Pennut eivät tule sairastumaan geenitesteillä testattaviin sairauksiin, vanhempien perusteella.

"Rocky"
, Toinen pentue syntyi 21.4.2021 ja vain kaksi pentua, 1+1 . Valitettavasti, moni pennunkyselijä jää ilman pentua :/ Yhtään narttupentua ei tule myyntiin, kummastakaan pentueesta !
Pentueen sukutaulu:
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=FI53800/18&ReknoE=FI39554/18
Emä, "Usva" on sekalinjainen, avoin ja reipas. Kaikkeen toimintaan valmis.
Isä, "Aapo" on metsästyslinjainen. Aapoa käytetään käytännön metsällä jäljittävänä, noutavana ja ylösajavana. Kaikkeen, mihin Aapon kanssa ryhdytään, lähtee se täysillä mukaan.
Pentueen geenitestit ok.
"Usva" & "Aapo"
Alla vanhemmat pentueet:
Mocca sai pennut 19.7.2020. Laatikossa tuhisee 9 pikkuista, 7 ruskeaa ja kaksi mustaa. Viisi urosta ja neljä narttua. Pennut varattu !
Mocan viimeisen pentueen isäksi valikoitui innokkaasti metsällä käyvä, upealuonteinen uros, joka on myös muodollisesti pätevä, kahden maan muotovalio. Tätäkin tärkeämpi on NOU 1-tulos ja metsällä toimivuus :)
Molemmat vanhemmat ovat luustoiltaan ja silmiltään terveet, sekä geenitestatut. Pennut eivät tule sairastumaan sairauksiin, jotka voidaan ko testeillä testata.
Uros on jo seitsemän vuotta, joten mahdolliset allergiat sun muut sairaudet olisivat jo näkyneet. Suosin siksi mieluummin vanhempaa urosta.
Tulevan pentueen sukutaulu: https://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoE=FI13702/16&ReknoI=FI23596/13
Mocca on ruskea, Rocky-sulho on musta mutta sen isä on ruskea, pentueeseen tulee mahdollisesti molempia värejä.
U
Lindbiski Mush Dacabe "Mocca" & Swe& Fin MVA Cannonpowder Man On The Moon "Rocky"
Ritun ja Väinön metsästyslinjaiset pennut syntyivät 29.5-19. Viisi urosta ja kaksi narttua.
Pennut on varattu.
Pentumme eivät tule sairastumaan, geenitesteillä tutkittaviin labradorien sairauksiin: PRA, EIC, RD/OSD, CNM, HNPK, MFD/SD2 !
Emä: Dacabe High Hope "Ritu" sukutaulu: https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI29923%2F16&R=122
Isä: Namusillan Superkuu "Väinö" sukutaulu: https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI52986/16&R=122
"Väinö"
Sekalinjainen, ruskea pentue syntyi 27.6-19 ! Pennut on varattu.
Mocca (tiedot alempana) on astutettu upealla ja toiminnallisella uroksella, tulokset puhuvat puolestaan !! FI & S (vahvistusta vaille) JVA MUN-OMA QASIM "Toffe"
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI35873%2F12&R=122
"Toffe"
Miinan ja Aapon pennut syntyivät 17.12.2018
1 uros ja 7 narttua
Pennut olivat varattuja jo ennen syntymäänsä.
Pennut ovat lähteneet uusiin koteihinsa. Kaksi pentua meni avustajakoira-aihioksi ja yhdestä koulutetaan huumekoiraa
Miinan ja Aapon pennut 4vrk
"Miina" Dacabe Aurora Borealis, astutettiin vielä kerran. Olen otettu, että jälkeläisistä on pidetty paljon. Olen aina uskonut hyvän metsästyskoiran/työkoiran olevan lähellä tätä.
Kuten jo aiemmin kirjoitin, Miinan ainoa "vika" on sen ääretön kiihtyvyys nollasta- sataan . Kuitenkin se pystyy keskittymään, sekä työmoraali on valtava. Urosvalintaan onkin kiinnitettävä huomiota, jotta siltä puolelta tulisi hieman malttia mukaan.
Miina on astutettu uroksella:
Brufinn Keep Hunting Happy "Aapo"
Tiedot: https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI36664%2F15&R=122
Miina on luustoltaan ja silmiltään terve. Geenitestattu ja kaikilta osin terve.
Katso sivua alas, löytyy lisätiedot ja kuvia.

"Aapo" Omistaja kertoo:
Aapo on hyväluonteinen, iso ja vahva uros (Noin 63 cm ja 31.5 kg). Sillä on hyvä riistavietti ja toimintakyky. Se on toiminut mukavasti myös käytännön metsästyksessä sekä kaupallisissa jahdeissa, joissa se on ollut varsin vaivatta hyvässä yhteistyössä ohjaajansa kanssa. Aapo on nöyrä ja oppii asiat kerralla, mutta kestää silti myös palautetta erinomaisesti eikä se vaikuta Aapon toimintakykyyn. Se onkin ollut melko helposti koulutettavissa. Passissa Aapo on äänetön ja rauhallinen vaikka pudotuksia tulisi enemmänkin. Uusissa paikoissa Aapo on kuin kotonaan.
Tulevana koekautena jatkamme sekä nome-B, että WT-kokeissa avoimessa luokassa. Viime kauden tuloksina WT ALO 1 (98 pist.) ja nome-B AVO 2. Päivitys, 2018 nome-b AVO 1.
Lonkat A/A ja kyynärpäät 0/0 kuten kaikilla sisaruksillaan. Lonkkaindeksi 114 ja kyynärindeksi 110.
Silmät terveet (Voimassa 14.7.2018). Päivitys. Uusittu 26.7.2018. Voimassa 2 vuotta.
CNM ja PRA clear by parentage, SD2 terve N/N
Aapon isä Danestone Tweed on Euroopan mestari ja kansainvälinen käyttövalio lämpimänriistan kokeissa.
Miina (sorsa suussa) ja siskonsa Iitu metsällä-18
Mocca sai neljä tyttöä ja kolme poikaa, 18.6.2018 !!
Mocca-nartullemme etsimme oikein urakalla urosta, aina "kosahti" jonkun asian (vian yms.muun vuoksi). Väri kun on ruskea ja ruskea uros oli etsinnässä.
Täysin metsästyslinjaisella sukutaululla varustettua ruskeata ei löytynyt mutta metsästyksessä toimiva, eikä niin raskas sulho löytyi !! Ennen kaikkea terve luustoltaan, silmistään + ei allergioita yms ja luonnekin 10+. Kokeesta: NOU 1
Kuten Mocan silmät tutkinut eläinlääkäri totesi, tässä on jalostusnarttu parhaimmillaan, terve ja luonne aivan upea.
Yhdistelmä on geenitestattu, pennut eivät tule sairastumaan labradorien sairauksiin, jotka voidaan geenitesteillä testata: PRA,EIC,RD/OSD,CNM,HNPK,MFD/SD2
Pennut ovat uusissa kodeissaan.

4 narttua ja kolme urosta
Paljon ONNEA Roope !!
Roope
Mocca
Lindbiski Mush Dacabe & Cerroprado´s Bravenheart Of Mine (ylh.)
Miinan ja Jörön pennut syntyivät 20.7.2017 !!
Emä (alla aiemmin esitelty, edellisen pentueensa kanssa) Dacabe Aurora Borealis ja isänä, Bearberry´s Lonely Boy "Jörö":
sukutaulu + tiedot Jörö on myös geenitestattu, kuten Miinakin (kaikki Labradorikerhon mainitsemat viisi testiä) !!
Lindbiski Lonely Boy " Jörö", kuva: Harri Tarvainen
Omistajan kuvaus uroksesta :
Tulokset: NOME-B ALO2
Käytetään metsästykseen.
Jörö on hyväluonteinen, miellyttämisenhaluinen ja helppo metsästys-ja koekoira. Nöyrä ja huomaamaton kotioloissa, työskentelee vauhdikkaasti.


Dacabe Extra Easy Sij.koira "Donna" kävi silmä + luustokuvauksissa ja kaikki ok . Taipparitreenit sujuvat jo mallikkaasti ja keväällä kokeisiin. Donna on myös virallinen kaverikoira !
Valitettavasti Donnaa ei saatu astutettua ja Kennelliiton sopimuksen mukaan Donna, 4 v. siirtyy sij.kodin omistukseen. Onnea yhteiseen taipaleeseen edelleenkin, Meeri ja Donna !
Riku ja Iitu metsällä ! ( Dacabe I´m Powerun)
Miinan ja Nitron pennut, jotka syntyivät 14.6, 6 narttua ja kaksi urosta, ihastuttavat uusia perheitään.Pennut olivat varattuja jo ennen syntymäänsä.
Pennut 5 viikkoa.
Pennut 4 vkoa
Väsynyt mutta onnellinen tuore äiti.
Dacabe Aurora Borealis
Miina on luustoltaan terve + geenitestattu terveeksi.
Miina on erittäin aktiivinen ja vilkaskin mutta keskittyy työtehtäviinsä todella intensiivisesti. Periksiantamaton etsijä !
Todella helppo ja sosiaalinen koira. Tulee toimeen kaikkien kanssa !
Isäksi tulevalle pentueelle on valikoitunut, upealuonteinen ja käytännön metsästyksessä käytetty tasapainoinen ja terve uros, NITRO.
Nitron sukutaulu menee isän puolelta vahvaan ja tunnettuun Namusiltaan, joka ei esittelyjä kaipaa ! Emän puoli taas Lindbiskin metsästyslinjaisiin koiriin, joilla on näyttöä myös koepuolelta.
Nitro vahvistaa Miinan luonnetta positiivisella "kovuudella".
Odotamme pennuista aktiivisia toimijoita, niin metsälle kuin mihin tahansa lajiin. Eivät tule soveltumaan pelkiksi sohvankoristeiksi
Miina
Nitro

Nitro,
luustokuvaus: A/A + 0/0 + silmät terveet

Dacabelaisten tapaaminen, 2015
Namusillan Heinähukan omistaja, Pekka Laurikkala, koulutti ja kertoi treenivinkkejä !
!
"Unton" hienoa seuraamista Markon kanssa ! Pari kisaa jo PK-jäljellä ja tokossa, VOI-luokassa ;-) kuva:k.Pietilä.
Dacabe Extra Easy ( Donna), asuu sij.kodissa Tampereella.
Pennut syntyivät 7.3.2014, kolme poikaa ja kolme tyttöä.
Emänä: Dacabe Illegal Action, "Likka", kuvia alla.
Isänä : FIN KVA Namusillan Heinähukka. (Kuvissa alla)
Likka on terve ja käy metsällä ahkerasti isäntänsä kanssa,
lisäksi kokeista, NOU 1, eli taipumuskoe läpäisty.
Yläkuvassa pojat ja alakuvassa tytöt, noin pariviikkoisina.
NOME SM 2015, FIN KVA Namusillan Heinähukka, om.Pekka Laurikkala. Kuva: T.Tenhonen
FIN KVA Namusillan Heinähukka

Likka ja isäntä
Dacabe Action Man"Unto"
PK maasto:täydet 200! Tottis 99 ! Ykköstulos 299/300 !! Om/ohj. Marko Kalliokoski
Unto rävytti taas: PK AVO-luokassa (päivälleen 16kk) Jälkiosuus täydet 200 ! Tottis 91 ja TAAS YKKÖSTULOS !! ONNEA Nyt tuleekin pakollinen kisatauko, kun voittajaluokkaan vaaditaan 20kk ikä !
Henkilöetsintääkin on parivaljakko jo kokeillut:
Hakukokeissa tuli koulutustunnus: tottis 92p ja maasto 194p, eli 286/300 !
Terveystuloksetkin oli Untolla kohdillaan: lonkat A/A ja kyynärät 0/0 !!
"Miina" (Dacabe Aurora Borealis) elementissään. Noutajien taipumuskokeet läpi, eli NOU 1 Kuva:S.Korkiakoski
Likka,Miina ja Huuko
Likka ja sorsa
Föönin pennut-12

Pennut 4,5 viikkoa.
Pennut: 2,5 viikkoa
Fööni (Namusillan Föhn Of Dacabe) synnytti upeat pennut 21.3.2012 . 10 poikaa ja 2 tyttöä
Kaikki ovat tasaisia, noin 350 gramman painoisia pötkyleitä, kyllä oli Fööni-mamma valtava !!
Edelliset pennut (synt.-10) ovat nyt pari vuotta ihastuttaneet omistajiaan ja mikäli heihin on uskominen, ovat olleet erittäin tyytyväisiä valintaansa ;))
Olen tutustunut lähes kaikkiin kasvatteihini aikuisiällä ja suurin osa on käynyt virallisissa terveystutkimuksissa ja ovat olleet terveitä.
Paria poikkeusta lukuunottamatta, nuorukaisia käytetään käytännön metsästyksessä ja ovat näyttäneet erittäin innokasta noutoa, sekä aktiivisista luonteistaan huolimatta, pystyvän keskittymään tehtävään,joka niille annetaan !! Onpa muutama nuorukainen jo ehtinyt suorittaa taipumuskokeetkin ;)
Kaikki Föönin ja Huukon lapset pääsivät, paitsi rakastaviin koteihin myös harrastaviin koteihin ;) Useimmat tähtäävät noutajille ominaisiin lajeihin, metsästyksen eri muotoihin.
Yksi urospentu, Mara, päätyi testien kautta Tullin omistukseen. Mara vietti ensimmäisen vuotensa Kannuksessa, Keski-Pohjanmaan maaseutuopistossa, kennellinjalaisen opiskelijan ns.projektikoirana. Maran edesottamuksia voit seurata BLOGISTA: , jonka jälkeen se siirtyi työskentelemään Helsinkiin.
Hetan virallinen synttärikuva: 2 vuotta ! Kuva: Mirva Kvist
(Dacabe In Your Heart )
Iitu + dami
kuvat: Sanna Korkiakoski (Dacabe I´m Powerun)
Iitu ja Sanna noutoharjoituksissa,kuvat:Johanna Kokkonen
Iitu ja lokki
Dacabe I´m a Hunter " Aapo" kuva:Natalia Hiltunen
Metsästyslinjaisista, erittäin aktiivisista, käyttövanhemmista !!
Isänä: poliisin virkakoira, Namusillan Punajuuri, alias Huuko
emänä: Namusillan Föhn of Dacabe, alias Fööni
Huuko on monet testit läpäissyt ja toiminut poliisikoirana ansiokkaasti monta vuotta. Huuko on erittäin hyväluonteinen, eikä päivääkään sairastellut, vaikka ikää on jo !!
Fööni on läpäissyt taipumuskokeet kunniamaininnoin, Fööni on erittäin sinnikäs etsijä, mikään ei jää siltä maastoon tai veteen löytymättä, periksi ei anna millään Fööni on ollut myös ikänsä täysin terve.
Molemmat vanhemmat kuvattu edestä ja takaa, A/A, sekä 0/0 + molemmilla terveet silmät.
ylh. "Heta" ja alh."Heta" ja "Mauri" ( Dacabe Ironman)
vas."Heta" (Dacabe In Your Hearth),"Iitu" (D I´m Powerun),äiti-Fööni,"Likka" ( D Illegal Action) ja isä-Huuko ;) Yläkuva: "Heta"

