Dacabe labradorien "kasvatusideologia"

 

 

Mistä kaikki alkoi:

Sain ensimmäisen koirani, kovan kinumisen jälkeen 12-vuotiaana. Asuimme Turussa, kerrostalossa ja vanhempieni mielestä koira ei kuulunut kerrostaloon , joten he sanoutuivat heti irti sen hoidosta. Toivoen tietysti, että "koirahulluuteni" hiipuu ja koirasta luovutaan hyvinkin pian....vaan toisin kävi. Hoidin täysin itsenäisesti, dalmatialaiseni. Opetin ja koulutin ja edistyttiin Bellani kanssa huimin askelin. Bella nousi ennätystahdissa voittajaluokkaan. Itse kävin koulutusohjaajakursseja, kasvattajakursseja, kaikkea mahdollisia, heti kun ikä antoi periksi.Bella eli rinnallani 15 vuotta !

Muutaman vuoden (Bellan tulon) jälkeen, ostin veljeni kanssa yhdessä saksanpaimenkoiran, jonka koulutin myös voittajaluokkaan. Tästä koirat vain lisääntyivät ja kasvatustyöni alkoi saksanpaimenkoiralla, vuonna 1984.

Rotuja olen kasvattanut ja omistanut monia (pomeranian-rotua kauimmin). Satoja koiria on "mennyt käsieni läpi". Olen ostanut/ottanut pitovaikeuskoiria, joita olen hoitanut, kouluttanut ja luovuttanut sitten koiran juuri oikeaan kotiin. Aika hyvin olen siinä onnistunut ja olen osannut yhdistää oikeat perheet ja koirat. Olen harrastanut vinttikoirien juoksulajeja, huskyjen rekikisoja, agilityä, jälkeä, hakua, tottista....ei varmaan löydy lajia, jota en olisi harrastanut koirieni kanssa. Näyttelyistä nyt puhumattakaan. Vuolasvirtapalkinnonkin olen saanut jo vuonna 1994. Puhumattakaan eri yhdistyksistä, joihin olen kuulunut, puheenjohtajana ym.

Labradori tuli elämääni työni kautta. Sain "huumekoirakseni" labradorin pennun, joka oli huolella valittu, tietyltä kasvattajalta, juuri tietystä pentueesta, jonka Poliisikoiralaitos oli valinnut. Tästä alkoi uskomattoman selväpäisen ja terveen koiran kanssa elo, joka jatkuu vieläkin, tosin "Huuko", Namusillan Punajuuri, on jo eläkepäivänsä ansainnut, vaikka terveenä elelee, lähes 13-vuotiaana ! ( 2016)

Olin kuullut kauhutarinoita sairaista labbiksista: korvat ja tassut mätii, kaikelle allerginen. Luusto-ja nivelviat vaivaavat....kuulemma eläinlääkärin unelmarotu !

Huuko on ollut oikea terveyden perikuva. Rokotuksilla olemme käyneet. Luonne on ollut ihan uskomattoman hieno ja todella helppo. Ihan sama, vaikka juoksuaikainen narttu olisi tärppipäivillään vieressä, luona pysyy ja katsoo silmiini, mitä haluat minun tekevän. Toisten urosten kanssa ei ole koskaan tapellut, jaa kerran kun sen kimppuun käytiin, antoi toki takaisin. Ei nyt mikään "lapanen" sentään ! Olemme tehneet etsintöjä esim.TULLI:n koirien kanssa, samoissa ahtaissa tiloissa, esim.laivoilla. Ei koskaan kähinöitä, työt tehtiin, eikä muut koirat kiinnostaneet.

Kasvattaja itsessäni nosti päätään, tätä koiraa on käytettävä jalostukseen. Tällä olisi todellakin jotain annettavaa rodulle ! Olin niin kauan koirien kanssa "pelanut", että tiesin käsissäni olevan "helmen".

Otin yhteyttä Huukon kasvattajaan ostaakseni nartun, joka sopisi Huukolle. Näin tuli "Fööni" Namusillan Föhn Of Dacabe ja siitä alkoi Dacabe labradorien tarina.....

Kaikkea, mitä haluaisin kertoa kokemuksistani, ei mahdu tähän mutta ilolla kerron, jos jotakuta kiinnostaa. Koirataustani on piiiiiiiitkä ;-)

 

Mitä haluan jalostuskoirilta löytyvän. Tottakai perus terveystulokset pitää olla ok. Terveyteen vaan kuuluu niin paljon muutakin, kuin ne jotka Kennelliiton rekistereistä löytyy.

Sieltä ei näe esim.allergioita, suolisto-ongelmia, korva-/tassutulehduksia. Puhumattakaan luonneasioista. Minuun ei ole koskaan tehnyt vaikutusta pitkät tittelirivistöt koiran nimen edessä. Se kertoo enemmänkin koiran ohjaajasta, toki koirankin pitää olla vähintään keskitasoa, jotta valionarvoja syntyy. Enkä puhu nyt näyttelyvalioista.

 

Pääpaino jalostuskoirissa on siellä korvien välissä. Tasapainoinen, vahva luonne (ei liian vahva=itseriittoinen), rohkea ja sosiaalinen ja ennen kaikkea helposti käsiteltävissä oleva. Koiran on oltava kiinnostunut omistajasta, ihan luonnostaan, silloin sitä on helppo ohjata oikeaan suuntaan koulutuksessa.

Monilla omilla kasvateillani ei ole netissä nähtävissä tuloksia. Valitettavasti virkakoirien saavutukset eivät siellä näy, vaikka juuri nämä koirat on testattu niin monen moisissa testeissä ja tekevät raskasta työtä ohjaajansa rinnalla joka päivä.

Työkoirina eivät sairaat, eivätkä heikkohermoiset koirat pärjää. Lisäksi labradoreja käytetään ns.hajukoirina. Niidenkään työn tulokset eivät päädy netteihin. koetulosten puute ei heikennä sukujen arvoa, kun tämän tiedostaa. Suurin osa Dacabe-pennuista on mennyt käyttöön, jokunen tietysti myös ihan perhekoiriksikin, vaikken suoranaisesti pelkäksi sohvakoiraksi pentuja haluaisikaan. Lapukka vääntyy vaikka mihin, myös toki tähän ! Sen on kotioloissa oltava rauhallinen ja asiallinen, vaikka työn touhussa virtaa piisaa.

Labradori on geeneiltään metsästyskoira. Kaikki kasvatit, jotka metsälle ovat päässeet, ovat siellä myös toimineet. Tämä on tärkeä tieto kasvattajalle. Kasvattaja odottaa ilolla kaikkea tietoa kasvateista, toki vastaanotetaan myös niitä epäonnistumisia. Niiltä ei voi välttyä ja koskaan ei voi saada täydellisesti priimaa, vaikka kuinka yrittää tutkia sukuja ja udella niistä kaikki mahdollinen löytyvä ja piilossakin oleva tieto. Tieto tuo tuskaa ja välillä on vaikea löytää täysin tervettä yhdistelmää. Aina on joku jossain kaukana kummittelemassa, yksilö jota ei sinne haluaisi. Sairauksia on paljon, niin koirilla kuin meillä ihmisillä.

Yhtään pentuetta ei teetetä, ellei siitä haluaisi jättää pentua itselle !! Toki, aina se ei ole mahdollista, enkä halua kasvattaa koiramäärää liikaa, jotta ehtisin antaa kaikille sitä kahdenkeskistä aikaa. Tämän vuoksi, kiinnostuneet voivat kysellä myös sijoituspentua.

 

Asumme nykyään Lapissa, Ylläksen kupeessa.

 

Toivottavasti sain nyt esille sen, mitä arvostan ja painotan omassa kasvatustyössäni.

Jos pentu kiinnostaa, ottakaa yhteyttä ja kyselkää lisää, vastailen kyllä mielelläni !